Tänään luento otti käsittelyynsä yksilön ja ryhmien johtamisen teemat. Luennoitsija hieman ”varoittelikin” meitä, että luennon aihe tulee olemaan hyvin ”psykologiapitoista”. Oikeastaan vasta tämän luennon jälkeen opin ymmärtämään, että psykologian ja johtamisen välillä oleva ”side” on hyvin vahva.  Johtaminenhan on ihmisten käyttäytymiseen vaikuttamista, ja psykologia taas tutkii ihmisten käyttäytymistä ja siihen johtavia syitä. Mielestäni psykologia on tavallaan apuväline johtamisessa, jonka avulla organisaation pomot pystyvät paremmin ”tulkitsemaan” alaisiaan.

Jokainen yksilö on oma persoonansa, joka samalla erottaa hänet muista ihmisistä. Ihmisen persoonan rakentumiseen voivat vaikuttaa monet elämän aika tapahtuneet asiat, kuten esimerkiksi kasvatus ja ympäristössä tapahtuneet muutokset. Tämä on kuitenkin vain minun käsitys asiasta, ja varmasti joku psykologiaa opiskeleva ihminen pystyisi antamaan tähän paremman vastauksen. Miten sitten yksilöitä tulisi johtaa? Johtaminen itsessään alkaa havaintojen tekemisestä, jonka luennoitsija sanoi olevan jatkuvassa liikkeessä oleva prosessi. Havaintojen kautta saamme ympäröivästä maailmasta informaatiota. Meitä kuitenkin ohjaavat erilaiset ennakkoluulot, jotka vaikuttavat valikoivasti meidän tiedon keräämiseen ja havainnointiin. Myös negatiivisesti. Voin veikata, että jokainen meistä kiinnittää enemmän huomiota sellaisiin asioihin, jotka kiinnostavat eniten. Itse esimerkiksi saatan jättää sellaiset luennot väliin, jotka eivät vaikuta minusta mielenkiintoisilta. Luennon väliin jättämisen syynä voi myös olla se, että arvion omat kykyni ”yläkanttiin”, jolloin luennolla istuminen on mielestäni turhaa. Näitä ennakkoluuloja luennoitsija muuten nimitti ”skeemoiksi”. Tällaisiakaan asioita, kuten esimerkiksi havaintojen valikoitumusta ei tule ”oikeassa elämässä” ajateltua juuri ollenkaan. Ne vaan tavallaan tapahtuvat ilman, että niihin kiinnittäisi minkäänlaista huomiota.

Yksilöitä johdettaessa tulisi mielestäni huomioida johdettavan luonteenpiirteet, jotta häntä pystyisi ymmärtämään paremmin ja tätä kautta saamaan hänestä enemmän irti. Ihmisten persoonallisuuden tutkimista varten onkin kehitetty monia erilaisia persoonallisuusteorioita, kuten esimerkiksi Big Five -teoria. Nopeasti kuvattuna kyseinen teoria sisältää viisi erilaista persoonallisuuden piirretä, jotka ovat: Tunnollisuus, ulospäin suuntautuneisuus, sovinnollisuus, tunne-elämä tasapainoisuus ja avoimuus. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Big Five –teorian mukaan ihmisen persoonallisuudessa yksi edellä mainituista piirteistä on hallitsevin. Itse tein luentodiassa olevan persoonallisuustestin, jonka mukaan minun persoonallisuudessa hallitsevin piirre on ”avoimuus”. Olisinkohan minä siis sopiva ihminen kaupan kassalle? Testin lopputulokseen en osaa kyllä sanoa juuta enkä jaata, koska oman itsenä ”tutkiminen” on mielestäni hyvin vaikeaa. Johtajat ovatkin jatkuvasti vaikean tehtävän edessä, kun he pyrkivät löytämään ”oikeita” ihmisiä ”oikeille” paikoille. Minun mielestä kuitenkin työnkuvaan ”ei niin” -sopivasta ihmisestä voi tulla sopiva. Tässä johtajan rooli onkin suuri, sillä hänen juuri täytyy opettaa tätä kyseistä henkilöä ja samalla antaa hänelle aikaa sisäistä kakki työn vaatimat ”ominaisuudet”. Edellinen minun mielipide muuten edustaa Sosio-kognitiivista persoonallisuusteoriaa. Tästä onkin hyvä jatkaa käsittelemään ryhmien johtamista.

Ryhmien johtaminen tuottaa varmasti johtajien keskuudessa paljon ”vaivaa”, sillä ryhmät koostuvat monista erilaisista ihmisistä/persoonista, jotka vielä pitäisi saada toimimaan keskenään. Ryhmä toimiikin silloin parhaiten, kun se on koottu ”oikeista” ihmisistä. Ihmisten ”kemioiden” kohdatessa ryhmä voi olla hyvin innovoiva ja tehokas, koska ryhmän jokainen jäsen tavallaan ”tukee” toinen toistaan omilla ominaisuuksillaan. Tai toisin sanoen paikkaa toisen puutteita. Ryhmissä työskentely pitää sisällään myös ongelmia, joista ensimmäisenä mieleeni tulevat joidenkin ryhmän jäsenten ”vapaamatkustaminen” ja luentodiassakin mainittu ”erimielisyyden” peitteleminen ryhmähengen säilyttämisen takia. Tässä mielessä olisikin tärkeää, että jokainen jäsen pystyisi vapaasti tuomaan esille omia mielipiteitään, joka mahdollisesti voisi ehkäistä edellä mainittuja ongelmia. Samalla tämä ehkä lisäisi ihmisen tunnetta ryhmään kuulumisesta. Mielestäni parhaimmat/tehokkaimmat ryhmät ovat sellaisia, jotka ovat saaneet itsestään muodostua. Ulkopuolisen ”kokoamat” ryhmät voivat sisältää sellaisia ihmisiä, jotka eivät juuri persoonallisuutensa vuoksi sovi samaan ”paikkaan”. Itsestään muodostuneet ryhmät taas sisältävät juuri oikeanlaisen määrän sopivia ihmisiä.

Luennon aikana mietin, että tästä aiheesta on vaikea kirjoittaa mitään, koska olen niin huono psykologiassa. Onneksi kuitenkin luentodiat olivat sen verran hyviä, että niitä ja omia mielipiteitä yhdistelemällä sai kirjoitettua edes jotakin fiksua. Vaikeuksista huolimatta opin tänään kuitenkin paljon uusia psykologiaan liittyviä termejä! Nyt vaan nokka kohti uusia haasteita.